Amerikkalaista autoilua

Pakko avautua: amerikkalaiset eivät tajua autoista mitään. Paikallisten suhtautuminen autoiluun ja autoihin on kokonaisvaltaisesti ihan pielessä. Tämä on todettavissa niin usealta kantilta ettei epäselvyyttä jää.

Ensinnäkin, ihmisten suhde autoonsa on todella kaksijakoinen. Toisaalta auto on jokaiselle hyvin henkilökohtainen asia: sillä ajetaan aina yksin, ja sen kautta ilmaistaan omia ajatuksia puskuritarrojen ja kustomoitujen rekisterikilpien avulla. Usein autolla myös viestitetään sosiaalista statusta. Jos rahaa on paljon, ostetaan kallis auto. Jos rahaa on vähemmän, ostetaan ainakin mahdollisimman iso auto. Auto ei selvästikään ole yhdentekevä hyödyke, vaan elämänkumppani. Kuitenkin se tapa jolla autoa sitten kohdellaan sotii kaikkea tätä vastaan. Todistan kantani esimerkin avulla.

Autotallimme on suhteellisen ahdas. Vierekkäisten autojen väliin jää vain noin 40 senttiä tilaa. Itse teen kaikkeni suojellakseni automme maalipintaa kolhuilta (joita esim. kylkeen pamahtava ovi aiheuttaa), mutta mahdollisesti naapurimme ei. Alkukesästä aloin huomata pelkääjän puolen ovessamme enemmän ja enemmän pieniä kopautusjälkiä jotka väriltään täsmäsivät naapurin valtavaan kaupunkimaasturiin. Naapuriauton maalipintaa tutkiessani huomasin että auto oli kauttaaltaan pienien kuoppien, naarmujen ja maalivaurioiden peitossa. Tiesin ettei tuulilasiin jätetty huomautus tehoa tähän kuljettajaan. Otimme järeät otteet käyttöön. Aloimme parkkeerata automme 30 senttiä taaemmas, jolloin kartanlukijan puoleinen peili siirtyi suojaamaan automme kylkeä vieressä aukeavalta ovelta. Peilin muovikuori on halvempi uusia. Hykertelimme tyytyväisenä.

Sen jälkeen oma automme (muistatte varmasti Kirsikan ensimmäisistä blogeista?) on ollut suojattuna. Itkunsekaisin tuntein olemme seuranneet kuinka naapurimme säännönmukaisesti hakkaa oman autonsa ovea peilimme muovikärkeen - hänen autonsa kylkeen on ilmestynyt tusinan verran pieniä kuoppia peilimme kohdalle.

Millainen ihminen kohtelee rakasta ystäväänsä tällä tavalla? Kyse ei todellakana ole siitä, että naapurimme olisi erityisen julma yksilö, vaan kohtalon jakaa lähes jokainen auto. Parkkipaikat ja autotallit ovat täynnä autoja joita kolhitaan puolihuolimattomasti joka suunnasta, joita ei pestä, jotka unohdetaan kadunvarteen ruostumaan. Ilmeisesti auton hinta suhteessa paikalliseen palkkatasoon on aivan liian pieni.

Paikallisten ajotaidot eivät nekään ole toistaiseksi vakuuttaneet. Työmatkalla Redwood Cityyn olen päässyt todistamaan monenlaista vipeltäjää, lukuisia läheltä-piti tilanteita ja muutaman kolarin. Tien päällä on tavallaan aika turvallista koska autot ovat lähekkäin (nopeuserot eivät siis kasva kovinkaan suuriksi) mutta huolimaton ajotyyli takaa sen että autoihin syntyy lommoja myös peräänajojen ja toisen auton päälle tehtyjen kaistanvaihtojen seurauksena. Mekin olemme päässeet nauttimaan lähikontakteista tiellä muutamaan otteeseen. Kaikissa tapauksissa kyseessä on ollut (ihmisille) harmiton peräänajo kaupunkialueella.

Ensimmäinen jätti takapuskuriimme pieniä lommoja, mutta vakuutusyhtiön kanssa asiointi ei tuntunut houkuttelevalta ajatukselta juuri silloin (olimme vasta saapuneet ja tapelleet läpi kaikki paperityöt muuttokuormista sosiaaliturvatunnuksiin). Toinen auto oli vanhempi taksi jonka kuljettaja (tapauksessa syypää) oli iloinen kun kopaus painettiin villaisella. Toisen kerran peräämme tultiin sen verran kovempaa vauhtia että auto oli pakko korjata. Tämä tapahtui viime sunnuntaina. Auto on vielä korjaamolla, vahingoiksi kirjattiin vaurioitunut takapuskuri joka vaihdettiin kokonaisena. Toinen kuski ei ollut tapauksesta moksiskaan eikä tehnyt onnettomuuden satuttua yhtään mitään (ei kysellyt tietoja, ei soittanut vakuutusyhtiöön). Itse soitimme vakuutusyhtiöön varmistaaksemme että olimme keränneet kaiken tarvittavan tiedon. Tiistaina saimme tiedon että toisen osapuolen vakuutus korvaa kaiken omavastuuta myöten.

(Poliisille emme soittaneet koska minulla ei ole paikallista ajokorttia, hehe).

Kolmannen kerran tunsin täräyksen selässä tänään töistä tullessani. Kun oma auto on jo mukiloitu liikennevandaalien toimesta ensiapuasemalle laastaria hakemaan niin on pakko matkata taas pomon kyydissä. Näemmä sielläkään ei ole turvassa. Noh, tällä kertaa vauhti oli sen verran pientä ettei autoon tullut mitään vahinkoa. Puskuri teki tehtävänsä eli pehmensi töytäisyä säilyttäen ulkomuotonsa. Pikaisen tarkastuksen jälkeen jatkoimme matkaamme. Näin ne autot näemmä kuluvat.

Mutta: tämä on autoilun luvattu maa ja aina pitää sopeutua paikalliseen kulttuuriin. Autot ovat suhteessa huomattavasti edullisempia ja niitä käytetään huomattavasti enemmän: on ymmärrettävää että käytön jälkiä syntyy enemmän. Kortin saa 16-vuotiaana ja autoissa on tehoa kaksinkertainen määrä eurooppalaisiin verrattuna. Ei ole ihme että hitaat suomalaiset jäävät välillä jalkoihin. Vaikka vastaan tulee välillä holtittomasti eteneviä avolavapakuja niin autoilu on Amerikassa juuri niin mukavaa kun sen tulee nelipyöräisten Mekassa ollakin. Halpa bensa maistuu. Kun muistaa ettei meno ole aina ihan niin hillittyä kuin Suomessa ja niin voi keskittyä nauttimaan maisemista jotka pohjois-Kaliforniassa ovat suurimman osan ajasta upeita.

Syy tähän sapetukseen onkin varmaan siinä että oma auto makaa korjaamolla ja olen jo paikalliseen tyyliin kehittänyt täyden riippuvuuden peltilehmääni. Onneksi huomenna on iloisen jälleennäkemisen aika ja pääsen taas baanalle arvostelemaan kanssakuljettajiani.

Tööt tööt!